Kokaiinikuolemat

Huoli kokaiinin käytön terveysriskeistä on kasvamassa etenkin siksi, että joissakin maissa on havaittu viihdekäytön lisääntyneen erityisesti nuorisoryhmien suosimissa ympäristöissä (diskot, yökerhot). Kokaiinikuolemien lukumäärän arviointi on vaikeaa, mutta se voi auttaa tunnistamaan riskin kasvun tai riskialttiita käyttötapoja. Vaikka sellaiset äkilliset kuolemat, joihin liittyy kokaiinia muttei opiaatteja, vaikuttavat olevan Euroopassa harvinaisia, kokaiinikuolemat kirjataan todennäköisesti puutteellisesti nykyisiin tilastoihin. Kokaiinikuolemista Euroopan tasolla saatavilla oleva tieto on rajallista, ja sen kirjaamismuodot vaihtelevat. Kokaiinin käyttö on yleistä opiaattien käyttäjien keskuudessa, ja opiaattien yliannostustapausten toksikologisissa analyyseissä löydetään usein kokaiinia muiden aineiden, kuten alkoholin ja bentsodiatsepiinien lisäksi.

Useat maat ilmoittivat vuonna 2003 tietoja kokaiinikuolemista (Reitoxin kansalliset raportit): Saksa (25 tapausta. joihin liittyi vain kokaiinia, ja 93 tapausta, joihin liittyi sekä kokaiinia että muita huumeita; vuonna 2002 nämä luvut olivat 47 ja 84), Ranska (10 yksinomaan kokaiinista aiheutunutta kuolemaa ja yksi, johon liittyi myös jokin lääke), Kreikka (kaksi kokaiinista aiheutunutta kuolemaa), Unkari (kolme kokaiinin yliannostuksesta johtunutta kuolemaa), Alankomaat (17 kokaiinista aiheutunutta kuolemaa vuonna 2003, lukumäärä on kasvanut kahdesta tapauksesta vuonna 1994 37 tapaukseen vuonna 2002), Itävalta (kokaiinia löydettiin 30 prosentissa huumeisiin liittyneistä kuolemantapauksista, mutta sitä esiintyi yksin vain kolmessa tapauksessa ja kaasun kanssa yhdessä tapauksessa), Portugali (kokaiinia löydettiin 37 prosentissa huumeisiin liittyneistä kuolemantapauksista) ja Yhdistynyt kuningaskunta (kokaiinin "maininnat" kuolintodistuksissa lisääntyivät 85:stä vuonna 2000 aina 115:een vuonna 2001 ja 171:een vuonna 2005, ja niiden määrä kahdeksankertaistui vuosina 1993–2001). Espanja ilmoitti vuoden 2003 Reitoxin kansallisessa raportissaan, että kokaiinia esiintyi 54 prosentissa kaikista huumeisiin liittyneistä kuolemantapauksista, 39 tapauksessa (8 prosentissa kaikista huumekuolemista) kuolemaan ei liittynyt opiaatteja, ja näistä 21 tapausta aiheutui yksinomaan kokaiinista ja viisi kokaiinista ja alkoholista.

Saatavilla olevan tiedon puutteellisuudesta huolimatta kokaiini vaikuttaa olleen ratkaisevassa asemassa 1–15 prosentissa huumeisiin liittyneistä kuolemantapauksista niissä maissa, jotka erottelivat huumekuolemat huumelajin mukaan. Useat maat (Saksa, Espanja, Ranska ja Unkari) ilmoittivat näiden kuolemien osuudeksi 8–12 prosenttia kaikista huumekuolemista. Näistä tuloksista on hyvin vaikea tehdä Euroopan laajuisia johtopäätöksiä, mutta ne saattavat tarkoittaa, että EU:ssa tapahtuu vuosittain satoja kokaiinikuolemia. Vaikka luvut ovat paljon alhaisempia kuin opiaattien kohdalla, kokaiinikuolemat ovat vakava ja mahdollisesti kasvava ongelma. Niissä muutamissa maissa, joissa suuntauksia voidaan arvioida, suuntaukset ovat yleensä kasvavia.

Kokaiini voi lisäksi olla osatekijänä sydän- ja verisuoniongelmien (rytmihäiriöt, sydäninfarkti, aivoverenvuodot, ks. Ghuran ja Nolan, 2000) aiheuttamissa kuolemissa varsinkin, jos käyttäjillä on niihin altistavia sairauksia, ja moni tällainen tapaus voi jäädä huomaamatta.